Päivitystä elämään

En ihan tarkalleen muista mihin olen jäänyt viimeksi kuulumisten suhteen blogin kanssa. Poistin blogin ja nykyään se vähän harmittaa, sinne jäi paljon kaikkea. Mutta ei se mitään, elämässä täytyy aina katsoa eteenpäin. Useampi vuosi tässä on kuitenkin vierähtänyt. Edelleen asutaan samassa ihanassa taloyhtiössä, nyt jo 6 vuoden ajan. Tytön syntymä ja sen jälkeinen elämä on mennyt ihan hujauksessa. Kohta siitä on vuosi. Oltiin vuosia yritetty saada lasta, mutta jostain syystä aika ei ole aiemmin ollut otollinen. Päädyttiin hakemaan lapsettomuushoitoja, mutta niitä ei saanut ennenkuin BMI on alle 35, joten ilmottauduin sairaalan laihdutusryhmään jossa laihdutettiin aika rankalla kädellä 3 kuukauden ajan. Lapsettomuushoitoja ei sitten tarvittukaan, koska raskauduin 2017 tammikuussa luomusti. En meinannut millään uskoa, koska takana oli niin monta jo alussa kesken mennyttä raskautta. Ajattelin tämänkin olevan sellainen. Ei se sitten ollutkaan, mistä kertoi ihan jäätävä pahoinvointi. Töissä jouduin kertomaan raskaudesta tosi aikaisin, koska jouduin juoksemaan vessassa tosi usein. Kaikki meni tosi hyvin vähän yli puolen välin, kunnes yhtenä viikonloppuna iski kamala tunne. En ollut tuntenut tytön liikkeitä, eikä liikelaskutkaan auttaneet. Soitin päivystykseen jossa kätilö rauhoitteli, että vauva on vielä niin pieni ettei liikkeitä välttämättä tunnu, jos vauva on kääntynyt jalat selkärankaa kohti. Kuitenkin mua kalvoi jatkuvasti huono fiilis ja lähdettiin sairaalaan illalla. Pääsin käyrille ja siinäkin sain vähättelyä osakseni, että tämä on aika turhaa. Illalla myöhään pääsin kuitenkin ultraan, jossa lääkäri huomasi napanuoran ongelmat ja istukan ongelmat ja kehotti varautumaan pahimpaan. Sain kaksi kortisonipiikkiä joiden tarkoitus on vahvistaa vauvan keuhkoja ja magnesiumtipat estämään vauvan aivoverenvuotoa. Neljä päivää meni ihmetellessä, kunnes aamupäivällä huomattiin vauvan sykkeiden heikkenevän ja sitten se olikin jo menoa. Vauva syntyi kiireellisellä sektiolla raskausviikolla 26+2 ja painoi 670 grammmaa, pituutta oli 32cm. Napanuora oli kolmesti kaulan ympäri ja siinä oli solmu. Mä olin vielä leikkauksessa kun isä ja vauva lähti teho-osastolle jossa pikkuinen laitettiin keskoskaappiin ja hengityskoneeseen. Pari päivää meni hengityskoneessa ja sen jälkeen tyttö pystyi siirtymään happimaskiin, joka olikin käytössä lähes kotiutumiseen asti. 1,5 kuukautta meni tehohoidossa, josta siirryttiin 6 viikoksi vielä jatkohoitoon ennenkuin päästiin kotiin. Alku pelotti ihan hirveästi, enkä mä uskaltanut millään rakastaa menettämisen pelon vuoksi. Onneksi saatiin silloin samantien keskusteluapua joka auttoikin hurjasti. Asiat helpottui tosi paljon kun päästiin jatkohoitoon, siellä vauvan hoito oli pääasiallisesti vanhempien vastuulla ja hoitajat oli apuna koska tarvitsi. Sitten kun päästiin kotiin, ilman lisähappea tai muitakaan laitteita, alkoi sujua jo tosi hyvin. Tuossa tuo pienokainen nyt lattialla leikkii ja temuaa. Ikää on kohta 10 kuukautta kalenteri-ikää ja 7 kuukautta korjattua ikää.